Ohoi!
Käytämme sivustolla evästeitä. Tutustu tietosuoja- ja evästekäytäntöihimme.
Kesäkuussa 2021 saimme ilouutisena kuulla että Royal Caribbeanin uuden Icon-luokan laivat rakennettaisiin Suomessa, Meyer Turun telakalla. Nyt kun laivan rakennusurakka on jo loppupuolella, pääsimme tutustumaan siihen telakalle paikanpäälle. Suomessa on pitkät laivanrakentamisen perinteet ja korkea ammattitaito, ja useat Royal Caribbeanin aiemmista Vision-, Voyager-, Freedom- ja Oasis-luokan laivoista on myös rakennettu Suomessa.
Icon of the Seas on merten jättimäinen viihdekeskus ja valmistuessaan maailman suurin risteilylaiva. Laivan 19 matkustajakanteen ja 250 800 bruttorekisteritonniin mahtuu paljon ravintoloita, viihdettä ja aktiviteetteja. Laivan maksimi matkustajakapasiteetti on 7 600 matkustajaa, joista pitää huolen 2 350 hengen miehistö. Tässä katsauksemme laivasta elokuussa 2023.
Laiva on tätä kirjoittaessa noin 90 % valmis. Sisään astuttaessa huomaa, että urakkaa on vielä jäljellä – seinät ovat pystyssä, mutta sisustukset pitkälti puuttuvat. Lattiassa on reikiä ja katosta roikkuu kaapeleita. Esteettiset ja kosmeettiset työt tehdään vasta rakentamisen lopuksi, ja nekin pinnat jotka ovat jo valmiina, on paketoitu suojamuoveihin naarmujen ja kulumisen välttämiseksi.
Suuressa laivassa on valtavasti erilaisia alueita ja kokonaisuutta voi olla hieman hankala hahmottaa. Royal Caribbean on keksinyt konseptoida ja teemoittaa suurten laivojen erilaiset alueet naapurustoiksi (englanniksi neighborhood). Naapurustoja on Icon of the Seasilla kuusi erilaista, ja jokaisella on oma tyylinsä ja tarkoituksensa.
Thrill Island -naapurusto on vauhdinnälkäisten ja hurjapäiden suosikkialue pullollaan hauskoja aktiviteetteja, kuten vesiliukumäkiä, surffisimulaattori, Crown’s Edge “lankkukävely” sekä paljon muuta! Alueen vesipuistoa kutsutaan Category 6 nimellä ja se sisältää kuusi erilaista ja toinen toistaan vauhdikkaampaa vesiliukumäkeä. Kaikki vesiliukumäet sisältyvät risteilyn hintaan ja ovat avoinna aamu yhdeksästä ilta kymmeneen.
Chill Island -naapurustossa keho ja mieli lepäävät. Chill Island on laivan keskiosassa kansilla 15–17 sijaitseva uima-allasalue, jossa on useita altaita joka makuun. Yhteensä jopa 62 % enemmän vesipinta-alaa kuin millään toisella Royal Caribbeanin laivalla!
Laivan takaosassa sijaitseva Surfside-naapurusto on suunniteltu erityisesti lapsiperheiden tarpeita ja loman helppoutta ajatellen. Alue on värikkäästi koristeltu ja täynnä hauskaa puuhasteltavaa; kolme erilaista kahluu- ja loiskutteluallasta ja vesileikkipaikkaa, karuselli, The Lemon Post -ravintola, josta saa mocktaileja lapsille ja cocktaileja aikuisille. Ravintoloita on alueella kolme; Surfside Eatery buffet-ravintola, Pier 7 -brunssipaikka sekä kätevä Surfside Bites take-out -ravintola.
Kun kaipaat rantaklubien rentoa tunnelmaa on The Hideaway oikea paikka. Alueen keskiössä on ilmassa “leijuva” infinity-allas, jonka ympärillä on terasseja useassa tasossa sekä baari ja kaksi poreallasta.
Central Park -naapurusto on laivan vihreä keidas. Alueelle istutetaan runsaasti aitoja puita ja kasveja. Täällä voit nauttia samppanja-baarin tunnelmasta, jazz-musiikkiesityksistä ja alueelta löytyy myös useita erikoisravintoloita, kuten uusi Izumi in the Park -sushitakeaway! Central Park on tuttu jo Oasis-luokan laivoilta, mutta Icon of the Seasille se on suunniteltu täysin uusiksi.
Laivan keulassa sijaitsee sykähdyttävä AquaDome -alue. Alueen etupuolelta on mukava katsella maisemia 600 lasipaneelista rakentuvan kupolin sisältä, täältä nimittäin näet huikeat 220 astetta merelle menosuuntaan! Oasis-laivoilta tuttu AquaTheater on siirretty AquaDomeen ja uudistettu kaikinpuolin. Esityksissä on mm. vauhdikasta akrobatiaa ja uimahyppyjä, ja huippuunsa hiottua esitystekniikkaa, kuten neljä “robottikättä”, seitsemän “hissiä”, vesiputous katosta sekä videoprojisointeja.
Edellisiltä laivoilta tuttu Royal Promenade kävelykatu/keskusalue on mietitty alusta lähtien uusiksi. Alueelle on keskitetty jopa 15 ravintolaa ja baaria, sekä maagisen vaikuttava, suuri tilataideteos The Pearl joka rakentuu 3000 liikkuvasta osasta. Royal Promenadella on käytetty paljon lasia materiaalina ulkoseinissä mahdollistaen näin mahdollisimman paljon luonnonvaloa sisälle. Alueen läheisyydessä on mm. Absolute Zero -jäähalli, Dueling Pianos eli kilpailevat pianot -musiikkibaari, Music Hall -konserttisali, The Attic -komediaklubi, Escape Room -pakohuonepeli, Playmakers-sporttibaari, Casino Royale, Royal Theater -teatteri, pääruokasali, useita erilaisia kauppoja sekä paljon muita aktiviteetteja ja viihdettä.
Sviittiasiakkaiden oma Suite Neighborhood -alue tarjoaa tilaa ja rauhaa. Aurinkokansi on kannella 18, jossa on myös uima-allas sekä kaksi poreallasta ja baari. Alueella on myös sviittiasiakkaiden oma Coastal Kitchen -ravintola aamiaiselle, lounaalle ja illalliselle sekä välimerellinen The Grove -ulkoilmaravintola.
Matkustitpa perheenä, pariskuntana tai yksinkin, löytyy laivalta varmasti jokaiselle sopiva hytti. Laivalla on jopa 28 erilaista hyttityyppiä, joista mainittakoon erikseen ns. Infinity Balcony -hytit, joissa hytin ulkoseinä on kokonaan lasia ja puoliksi avattavissa tai vaikkapa hauska ja valtaisa 165 m2 Ultimate Family Townhouse kolmella parvekkeella ja lystikkäällä sisustuksella on varmasti lapsiperheiden suosiossa. Kaksikerroksisessa hytissä on sisällä mm. oma liukumäki!
Tutustu Icon of the Seasin hytteihin ›
Tässä oli vasta pienen pieni katsaus laivaan joka on varsinainen runsaudensarvi. Palveluita ja ravintoloita on monipuolisesti ja valtavasti. Olemme erittäin innoissamme Icon of the Seasista ja tästä on selvästi tulossa Royal Caribbeanin parasta antia!
Icon of the Seas valmistuu loppuvuodesta 2023 ja aloittaa risteilyt Karibialla 27.1.2024, kotisatamanaan Miami. Icon-luokkaan on tulossa ainakin kaksi laivaa vielä lisää, jotka myöskin rakennetaan Meyer Turun telakalla.
Kurkkaa videolta Facebookista miltä laivalla näytti elokuun puolivälissä ›